tiistai 14. huhtikuuta 2015

Uuniperunoita ja salaattia

Tänään meillä oli uuniperunoita päivälliseksi. Rosamundapotut folioon ja uuniin noin tunniksi aamupäivästä kun oli hetki aikaa ja soossit (2 kpl) tein myöhemmin.

Ensimmäisenä oli paputahna. 
Mulla on pakkasessa valmiiksi liotettuja ja keitettyjä papuja litran minigrip-pusseissa, toimii paljon kivemmin näin kuin ainainen liotus 10-12h+ tunnin keitto erikseen. Sieltä otin tällä kertaa kidneypapuja sulamaan näppituntumalla. Kun olivat sulaneet jonkin verran niin blenderiin pari valkosipulinkynttä, paahdettua paprikamaustetta, suolaa ja seesaminsiemenöljyä. Muuta siihen ei sitten tullutkaan.


Tahna nr 2 oli vielä tätäkin yksinkertaisempi, valmiiksi maustettua tuorejuustoa ja aurinkokuivattuja tomaatteja samaiseen blenderiin. Arpaonni osui Apetinan Tapas-makuun, osoittautui hyväksi valinnaksi. Sitten vaan soossit mukeihin ja lusikat pystyyn :)

Raati valitsi paremmaksi tuorejuustotahnan, itse tykkäsin paputahnasta enemmän.

Kaveriksi perunoille tein leipäjuustosalaatin, johon pistin mitä kaapeista löytyi. Salaattia, kurkkua, paprikaa, leipäjuustoa ja saksanpähkinöitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti