perjantai 9. marraskuuta 2012

Macarons


opinnäytetyöni

Macarons, macaron-leivokset, macaronit.. Kaikki käy. Tein opinnäytetyöni aiheesta ja äidinkielen opettajan kanssa päädyttiin siihen,että Suomessa se on Macaron-leivos. Itse kuitenkin käytän siitä huolimatta sanaa macarons yksikössä ja monikossa..

Macaronsit on helppo tehdä. Ja vaikea. Ne voi mokata todella monessa kohtaa ja vaikka olen ite tehnyt niitä U-sein niin silti pilasin jokin aika sitten upeat 4 pellillistä. Nopeesti hosuen todennäköisyys onnistumiseen laskee kuin lehmänhäntä.

Vinkkejä macaronsien tekoon:
1. Valkuaisten tulee olla vähintään päivän vanhoja
2. Anna massalle riittävästi aikaa kuivahtaa ennen uunia
3. Uunin kanssa pitää olla todella tarkkana
4. Sokerin lämpötilan kanssa pitää olla vielä tarkempana


Tää on mun luottoresepti, josta tulee reilut pari pellillistä riippuen kuorien koosta.
Ensin valmiiksi pellit, pursotuspussi (käytän pyöreää 10tyllaa ) jonka voi sulkea pussinsulkijalla tai vaikka pyöräyttää pari kierrosta ympäri jottei massa valu ulos ennen aikojaan. Lämpömittari on aivan ehdoton ja ilman sitä ei kannata edes kokeilla tätä ohjetta. Jos sokeri on väärän lämpöistä niin se kiteytyy eikä koko hommasta tule mitään, tämänkin kohdan oon useasti mokannut vaikka tiedän. Mun normaali tyyli "kunhan se on sinnepäin" ei vaan toimi x)

Tarvitset

2x 48gr valkuaista
140gr sokeria
125gr tomusokeria
125gr mantelijauhetta
väriainetta

Sokeri kattilaan ja sinne vähän vettä, niin että pohja juuri peittyy. Jos vettä laittaa liikaa, ei seoksen lämpötila nouse ja se jää liian juoksevaksi. Isompaan kulhoon voit sekoittaa siivilöidyn tomusokerin ja mantelijauheen. Itse en aina jaksa siivilöidä mantelijauhetta mutta macaronseista tulee tasaisempia jos sen tekee.


 1. Sekoita toinen valkuaisista tomusokeri/mantelijauheseokseen
( Pastavärin voi lisätä tähänkin seokseen mutta sen voi lisätä myös marenkia vatkatessa)

2. Vatkaa toinen 48gr valkuaisista löysähköksi vaahdoksi


3. Laita sokerikattila hellalle ja tarkkaile lämpötilaa. 


4. Tältä sen pitäisi näyttää tässä vaiheessa, jos lämpötila ei meinaa nousta yli sadan niin kattilassa on liikaa vettä.

5. Kun lämpötila on 114 paikkeilla, laita valkuaisvaahto takaisin vatkautumaan ja viimeistään lämpötilan ollessa 117 kaada sokeri reunaa pitkin valkuaisvaahtoon joka vatkautuu samalla. Jätä seos vatkautumaan kunnes se on kädenlämpöistä. Väriaineen voi lisätä myös tässä vaiheessa. Sokeri kypsyttää valkuaisen ja lopputuloksen tulisi olla mahdollisimman lähellä seuraavaa kuvaa


6. Sekoita tomus/mantelijauheseokseen parissa osassa
 
Tältä näyttää valmis massa vihreitä macaronseja, kuvassa ehkä näyttää hitusen löysemmältä mitä olikaan. Valkuaisvaahdon jäädessä liian löysäksi tulee massastakin liian löysää pursotettavaksi ja se vain valuu pussista.

Vaaleanpunaisia macaronseja tästä satsista


7. Laita massa pursotuspussiin ja pursottele tasakokoisia ympyröitä pellille.
Mä käytän apuna tuollasta viritelmää, pussin saa siihen valmiiksi auki ja massa on helpompi saada sinne minne pitääkin. 

  
Tuollainen väli on aika sopiva.

 8. Jätä macaronsit kuivumaan noin puoleksi tunniksi, ei haittaa vaikka olisivat pidempäänkin. Uunia ei siis kannata laittaa päälle heti kun aloittaa..

9. Paista kuoret noin 150 asteessa 10-15min.
ja tässä iso huom:
Ensimmäisellä kerralla varsinkin kannattaa olla TODELLA tarkkana paistamisen kanssa, koska nämä kaverit palavat erittäin nopeasti.

Itse kokeilen kypsyyttä avaamalla uunin ja koittamalla nostaa yhtä kuorta, jos se irtoaa leivinpaperista hyvin ilman että leivinpaperiin jää jälkiä niin todennäköisesti se on jo hieman palanut. Jos pohja jää kokonaan kiinni leivinpaperiin mutta päällysosa kuoresta jää käteesi niin anna olla vielä. Kun kuorta on hieman hankala nostaa ja siitä jää vähän leivinpaperiin niin sillon otan ne ulos. Kuoret jatkavat kypsymistä vielä hetken uunista tultuaankin ja jäähdytyksen jälkeen ne irtoavat täydellisesti. Ehkä.


 Tässä esimerkki palaneesta ja täydellisesti paistuneesta. Oma uunini on ainakin siitä tosi kiva,että usein toiselta puolelta peltiä saattaa palaa ja toiselta olla sopiva. Siitä sitten valitsemaan oikeaa hetkeä poisottamiseen x)


Sisältä macaronsien tulee olla ihan pehmeitä ja suussasulavia <3

Noh, pyöreyden kanssa mulla ne on vähän sinnepäin yleensä mutta ei kaikkea voi saada x)

10. Kun kuoret ovat jäähtyneet, käännä puolet toisinpäin

11. Pursota täyte puolikkaalle ja pistä kansi päälle


Päällisiä voi vielä koristella halutessaan

 Ja siinä ne ovat!

Macaronsit säilyvät erinomaisesti pakastettuna ja sulavat ihan hetkessä, joten nämä voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi juhlia varten. Koska makuvaihtoehdot ovat loputtomat niin kaikille varmasti löytyy mieleisensä versio :)

Vasemmalta kookossuklaa,sitruuna,mustikka,vadelma,omena ja suklaa