torstai 6. lokakuuta 2011

Kuinka mokata suklaakakku?

Pari viikkoa sitten hyvä ystäväni oli meillä kyläilemässä ja kehui syömäänsä suklaakakkua. Ei mennyt montaa minuuttia, kun etsimme jo kyseistä reseptiä. Pakkohan sitä oli kokeilla! Pian löysimme reseptin kotikokki.net:istä nimellä Tahmea suklaakakku


Koska kumpikin olemme salaa ekohenkisiä puolihippejä (ja juuri sattumalta Ruohonjuuressa) niin päädyimme tekemään elämyksen luomusuklaasta. Suklaan hinta oli muistaakseni 4e / 200g eli vajaat 2e enemmän kuin taloussuklaalla. Ei paha!


Alussa sulatetaan voi ja annetaan suklaan sulaa siellä. Tämä ei mennyt ihan yhtä nätisti kuin ohje antaa ymmärtää, joten avitimme seosta hieman vesihauteella. Sokeri ja keltuaiset vatkautuivat nätisti joukkoon ja sitten piti tehdä valkuaisista kova vaahto. Sehän onkin helppoa paitsi nyt kun se ei onnistunut :D Keltuaista ei ollut seassa, joten jossain muussa (=astiassa) oli joku vika mutta sillä hieman vettyneellä valkuaisvaahdolla mentiin, kun ei muutakaan ollut. Kova (tai siis pehmeä) valkuaisvaahto sekoitetaan suklaaseokseen...


....Ja lopputulos oli näinkin viehättävä. Voi hesus sentään. Kyllä tuo sentään tasaiseksi sekoitettiin ennen paistoa mutta kovin korkeita odotuksia meillä ei enää ollut. Noooh, rohkeasti päätettiin voidella vuoka ja antaa palaa vaan, eikai voi+suklaa+sokeri -yhdistelmä VOI olla pahaa? Siispä voideltiin reunavuoka ja kaadettiin massa siihen. Uuni 200 asteeseen ja ajastimeen 27 minuuttia. 

Tässä nyt oli taas loistava moka, jonka kyllä huomasin jo massaa laittaessa mutten asialle mitään tehnyt.  Massaa oli liian vähän suhteessa vuoan kokoon, joka aiheuttaa liian matalan tuotoksen. Vuoan koko ja kakun korkeus kumpikin vaikuttaa tietysti paistoaikaan. Matalampi kakku paistuu nopeammin kuin korkea, eli kakkumme oli tuomittu palamaan 27 minuutin paistoajalla. Roger that. Ja sen jälkeen unohdin tyytyväisenä koko asian, kunnes palaneen suklaan haju muistutti minua siitä taas.


Vähän kahvia,jäätelöä ja suklaakastiketta niin oikein hyvää siitä silti tuli.

Tämän on siis pakko olla tosihyvää silloin kun se onnistuu! :D

1 kommentti:

  1. Voin, suklaan, sokerin, kahvin ja jäätelön yhdistelmä ei voi epäonnistua kovin kamalasti. :) /Nico

    VastaaPoista