lauantai 25. elokuuta 2012

CakePops vol1

Noniin, nyt on niin monta postausprojektia valmiina kirjoitettavaksi,että melkein hävettää. Olis kuvia kolmivärikakusta, cakepopseista, hääkakkuprojektista ja ravintolapäivästä sekä tällä hetkellä työn alla olevasta himosuklaakakusta, jonka teen mutsin synttäreitä varten.. Eli postattavaa kyllä riittäisi, kun vaan saisin tekstin ruudulle.. x)

Aloitetaan vaikka CakePopseista, koska näistä on paljon asiaa  :D


CakePop on siis käytännössä kakku tikun nokassa. Suomennos taitaa olla Kakkutikkari. Ylen Uutiset sanoo osuvasti artikkelissaan näin:

"Nyt ei siis riitä, että leipoo herkullisen kakun, vaan se on lisäksi murskattava, pyöriteltävä palloksi ja laitettava tikun nokkaan. Kaiken kruunaa kaunis koristelu."

 En yhtään muista milloin tein ensimmäisen kerran cakepopseja mutta ehdottomasti muistan sen miten rasittavia ne mun mielestä olivat. Ei siis todellakaan oo mun juttu näpertää ja piipertää ja argh. Kuitenkin (parempihermoinen) ystäväiseni ehdotteli ravintolapäivään osallistumista ja SE mua kyllä ehdottomasti kiinnosti! Joo ei siinä siis muuta kuin opettelemaan. 

Perusperiaate on seuraavanlainen:  
 Kakkupohja murennetaan ja siihen sekoitetaan tomusokerista ja tuorejuustosta tehty tahna. Sen jälkeen massasta voidaan muotoilla palleroita, jotka pistetään jääkaappiin pariksi tunniksi.

Samaisella ystäväiselläni oli mahtavat grillijuhlat,joihin tein testierän popseja kahdella erilaisella kakkupohjalla. Tiedettäisiin sitten, millä reseptillä lähdettäisiin ravintolapäivää suunnittelemaan! Näistä popseista kerron nyt seuraavaksi. 

 Koska mun oma sommittelukyky huitelee jossain pakkasen puolella niin oon todella onnekas,että mun miestäni on siunattu paremmalla taiteellisuudella. Mä nimittäin seisoin tikut kädessä vielä pari timmaa ennen bileiden alkua miettimässä että mitenköhän ne nyt oikein koristelisi..

toi rillipää on ihan paras

Valitettavasti se,että miehellä on ideoita ei suoranaisesti tarkoita sitä että mä osaisin toteuttaa niitä. Pikkusen järkyttää katsoa näitä mutta hei,jostain sitä on aloitettava! Nämä me siis saatin aikaiseksi, telineenä käytettiin vessapaperirullia ja ne muuten toimii ihan hyvin, jos ei ole mitään muutakaan.

Kokeilin siis kahdenlaisia. Toinen versio oli kakkupohjasta murustettua ja toinen oli tähän TOSIKÄTEVÄÄN cakepop-muottiin suoraan kaadettu massa. Päälle tulee toinen samanmuotoinen läpyskä ja uunissa se taikina kohoaa täydellisiksi palloiksi. Säästää aikaa eikä tarvi muotoilla käsin! Paitsi että yhtenäkään niistä kolmesta kerrasta, kun oon tuota kokeillut ei palloista mikään ole ollut pyöreä. Massaa myös jäi yli, joten tein niistä kolme kuvassa näkyvää minimuffaria.


No ei muutakuin puolipallot tikkuun. Eli suklaata tai candymeltsejä sulatetaan, ylemmässä kuvassa näkyvät tikut (saa tilattua leivontakaupoista) tökätään ehkä 1,5cm verran suklaaseen ja sitten popsiin. Tikutetut popsit kannattaa pitää parisen tuntia jääkaapissa. Jos ei jaksa niin kauaa odotella niin edes hetki pakkasessa. Voin luvata, että ottaa päähän huomattavasti vähemmän kun odottaa hetken kuin se,että joka toinen popsi tippuu tikusta ja sitä joutuu kalastamaan suklaa-astiasta.


Sen jälkeen ajattelin pistää punaisia candymeltsejä pursotuspussissa mikroon sulamaan. No pussissa sulatus on ihan ok mutta toi pieni liitin ei muuten sitten kestä kuumennusta. Tiedoksi vaan..


Suklaat muumimukiin, mikroon ja sitten ihan perinteisesti kaadoin pussiin sulaneen tavaran. 
Ensin dippasin valkosuklaassa (lusikalla voi vähän auttaa), kevyttä koputtelua ja pyörittelyä astian reunaan, jotta ylimääräiset suklaat tippuu pois eikä valu vartta pitkin alas. Sen jälkeen punaisella koitin muotoilla erinäisiä kuvioita. Valmiit tikut sitten kuivumaan, ensin laitoin tuohon ja sitten rullan jääkaappiin. 


 Ylen uutisista myös seuraava lainaus:

"Kakkutikkareista saa näyttävää tarjottavaa. Ne voi laittaa pystyyn laseihin ja kerätä rykelmiksi, jolloin ne näyttävät kukkasilta. Tikut pysyvät pystyssä laseissa, kun pohjalle laittaa sokeria.  "

Joo ehkä näyttäviä on nämäkin mutta ei välttämättä sillä tavalla mitä artikkelissa tarkoitetaan..
(Huimaa!) kehitystä on kuitenkin tapahtunut ja siitä lisää seuraavassa postauksessa!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Vispipuuro


Mun suosikkipuuro niin kauan kuin muistan on ollut vispipuuro (ja 4-viljan Nallepuuro). Tätä syötiin myös mummolassa pienenä, varmaan monilla muilla sama muisto :P Siitä on varmaan pari-kolme vuotta kun tajusin että hei,sitähän voisin tehdä itsekin! Ennen lapsia nyt ei paljon puurot olleet mielessä mutta nykyään sitä syödään vaihtelevasti joskus monta kertaa kuussa ja joskus vähemmän.


Vettä, puolukoita, mannaryynejä, vähän sokeria ja paljon vähemmän suolaa.
Ensimmäinen satsi menee aina lämpimänä suoraan kattilasta lautaselle. Maitoa reunoille ja ripaus sokeria päälle, NAM.


Loput jäähdytetään ja vatkataan.


Vatkattu vispipuuro on ihan erilaista, todella pehmeää ja lapset totesivat että vähänkuin hattaraa. Tietty myös se,että tämä syödään kylmänä vaikuttaa.
Suosittelenkin kokeilemaan kumpaakin. :)


Tässä vielä resepti paketin takaa, itse teen aina 1,5l satsin ja laitan mannaryynejä ainakin desin enemmän mitä ohjeen mukaan kuuluu laittaa.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Barbiekakku


Mulla on kunnia päästä tekemään lähipiirin lapsille synttärikakkuja ja näin pääsenkin toteuttamaan kakkuja erilaisilla muodoilla ja teemoilla paljon enemmän mitä muuten pääsisin. Kyllähän mä huvikseenkin leivon mutta rajansa siinäkin on paljon me voidaan itse kakkuja syödä (vaikka uskomattomalta kuulostaakin ;) ). Tai siis paljon minä voin kakkuja syödä, mies kun ei oikein niistä välitä. 

Jonkin aikaa sitten miehen serkun tytär täytti 5-vuotta ja toiveteemana oli barbie. Olin monta kertaa nähnyt kuvia tälläisistä kakuista mutten ollut koskaan päässyt sitä vielä kokeilemaan.  Ideana siis se, että kakku on barbien mekko. Nukkena voi käyttää joko kokonaista nukkea tai nukketikkua, jossa on pelkkä ylävartalo joka tökätään kakun keskelle.
kuva täältä

Musta toi tikku on vähän freaky ja sehän on syönnin jälkeen pelkkä roska mutta sen suurena etuna on helppous. Voi nimittäin olla vaikeaa saada kakulle tarpeeksi korkeutta,jotta se peittää koko nuken vyötäröön saakka (hyvin yleinen ongelma kun selailin muiden kokemuksia ennen aloitusta). Itse tykkään kuitenkin siitä ajatuksesta,että nukke jää leikkeihin eikä lennä roskikseen syönnin jälkeen joten sillä mentiin. Koska tarve oli vain 10h kakulle enkä halunnut vyötäröongelmaa niin päätin ostaa barbien lyhyemmän pikkusiskon! Hooray Skipper!


Ensin leivotaan kakkupohjat mieluusti edellisenä päivänä. Harmikseni en tällä kertaa kirjannut ylös mitään määriä, joten en pistä mitään reseptiäkään. Yleensä merkitsen vihkooni tarkasti kaikki määrät, jotta sitten vastaisuudessa jos teen samantyyppistä kakkua niin on suuntaviivaa kauppalistalle. Tilauskakkuihinkin on helpompi antaa hinta kun tietää paljon raaka-aineet maksaa. 

Seuraavana päivänä vedetään leipurinhattu päähän ja essu vyötärölle, leikataan pohjat (mulla oli kaksi pohjaa, yhteensä käytin 4 pohjapalaa) ja valmistetaan täyte. Täytteeseen haluttiin rahkaa, joten tässä on kermavaahtoa, rahkaa ja mansikkahilloa. Täytteen on hyvä olla aika jämäkkä,joten lisäsin vielä vaniljakreemijauhetta siihen. Kostutuksen teen lähes poikkeuksetta hiilihapotetulla vedellä.


Sitten kostutus ja ensimmäinen kerros täytettä. Koska mekosta halutaan korkea niin täyte kasataan pohjan päälle kuvanmukaisesti.


Seuraavat kerrokset samaan tyyliin, keskelle ihan reilusti täytettä ja muotoilu paletilla. Uusi pohja päälle ja kostutus, sen jälkeen kannattaa käsin vielä muotoilla kakkua mahdollisimman hyvän lopputuloksen saamiseksi.


Tässä vaiheessa olin jo riisunut ja pessyt Skipperin kaulasta alaspäin ja kelmuttanut jalat. Tsekkasin korkeuden ja kuinkas ollakkaan,ei se ensimmäinen yritys riittänyt mullakaan.Vielä yksi kerros siis.


Täyte riitti ihan täydellisesti. Hieno juttu, koska kaikki kerma meni tuohon, eikä tässä vaiheessa kakuntekoa tee ihan kauheesti mieli lähteä kauppaan hakemaan lisää.. Mietin millä tekisin reiän keskelle kakkua ja päädyin salaattiottimen varteen (kuvassa oikealla). Sen jälkeen Skipper upotettiin lantiota myöten kakkuun ja vähän käsillä tasoittelin siitä ympäriltä tasaiseksi. Veitsellä muotoilin vielä kakkua tasaisemmaksi reunoilta.

Lapset antamassa arviotaan

Sen jälkeen kakku jääkaappiin ja sokerikreemin tekoon. Marsipaani/sokerimassakakut tarvitsevat kosteussuluksi kreemin ja tällä kertaa tein siitä söpön vaaleanpunaisen teeman mukaisesti. Kreemi levitetään joka puolelle ja sillä pystyy hyvin fiksaamaan pikkuvirheet, jos kakku siellä alla ei ollut ihan niin tasainen.


Sitten kumihanskat käteen ja päällisen tekoon. Käytän usein sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta, koska se on paremman makuista kuin pelkkä marsipaani. Värjäsin Wiltonin pastavärillä ja kaulin pariin milliin. Sitten nukke pois ja päällinen nostetaan kakun päälle. Päällistä vedetään varovasti alas ja sivuille, jotta ylimääräiset rutut saadaan pois. Kun päällyste on hyvä niin nukke pistetään takaisin kakkuun.


Sitten koristelu oman mielen mukaan. Tein marsipaanista Skipperille yläosan ja mekon helman, viitonen on ylimääräistä kreemiä ja koristehileitä ja sitten mekossa on vielä helmiä ja marsipaanikukkia.


Siinä se! :)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Skidit Festarit


Tänään käytiin lasten kanssa SkiditFestareilla ensimmäistä kertaa, tykättiin ihan sikana!
Melkein heti kun mentiin sisään niin lapset pääsivät itse tekemään (ilmaiset) hattarat itselleen, voiko festarit enää paremmin alkaa? 


Lapset piirteli katuliiduilla

Typyn Mr. Perunamies

 Istutteli mansikoita ja kylvi salaattia ruukkuihin, jotka saatiin kotiin kastelukannun kanssa


Sekä maalasivat lintutauluihin lintuja.


 Pojat pääsivät myös rakentamaan KYNÄROBOTIT. Siis todella coolia. Kun sen pistää päälle niin se tärisee ympäriinsä ja piirtää samalla ympyröitä. Kuvan puoliympyrä piirtyi ilmeisesti testimielessä ja  kyllä, se piirtää myös meidän lattiaan -.-


Lillanin kanssa lähdettiin robotinrakennuspuuhien ajaksi tutustumaan kirppisnurkkaan, josta löydettiin uusi palapeli kokoelmiin, maksoi 1.50€

Piirreltiin myös sarjakuvia, käytiin lasten brunssilla Siltasessa ja lähdettiin kotiin. Kaikin puolin mahtava sunnuntai ^_^

http://www.skiditfestarit.fi/